harjoitus
Emma paineli voimiensa takaa kaulinta muovipussiin suljettujen keksien päällä nauttien suuresti tuntiessaan leivonnaisten rasahtelevan rikki ja murskautuvan murusiksi. Hän teki hyvin perusteellista työtä, sillä hän oli kiukkuinen. Joku oli hänelle joskus antanut kallisarvoisen elämänohjeen, että kun suututti, kannatti ryhtyä leipomaan jotakin. Näin vihan puuskista seuraisi edes jotakin hyvää ja makeat herkut saattaisivat parantaa mieltäkin sitten jälkeenpäin. Sillä hetkellä Emma oli vain tyytyväinen, että hänellä oli kaulimelle jokin muu käyttökohde kuin hänen takanaan, pienen keittiön neliskanttisen ruokapöydän toisella puolen istuva nuori mies. Pojankloppi. Aivoton typerys. Tahallaan kiusasi ja suututti tytön järjiltään.
Tytöltä saattoi päästä satunnainen ärähdys hänen murhatessaan keksejä. Poijalla oli ainakin sen verran järkeä, ettei se kommentoinut Emman tekemisiä mitenkään. Odotti kai pahimman raivon laantumista. Ja toisekseen, eihän se tietenkään halunnut riskeerata, että Emma suuttuisi niin pahoin, että jättäisi herkun valmistuksen kesken. Sillä hetkellä Emmasta tosin tuntui, ettei hänellä olisi aikomustakaan jakaa yhtään mitään mokoman ääliön kanssa.
Tytön silmissä kiilsi jokunen kyynelkin, mutta hän ei näyttänyt niitä pojalle. Ei sen tarvinnut nähdä, millaista mielipahaa sen sanat pystyivät hänessä herättämään. Viimeisetkin keksit rusahtelivat rikki paineen alla ja hetkellisessä itsesäälin puuskassa Emma mielessään vertasi itseään noihin murskaksi mankeloituihin leivonnaisiin. Vähän aikaa oli mukava antaa itsensä velloa melodramaattisessa marttyyriyden tunteessa, vaikka hän vallan hyvin ymmärsikin, ettei hänen omakaan käytöksensä ollut ollut täydellisen pyhimyksen tasolla.
Poika ilmeisesti erehtyi luulemaan tytön keksien murskaamisesta pitämää taukoa rauhoittumisen merkkinä, sillä hän rikkoi hiljaisuuden: ”No, miten on?”
”Painu sinä helvettiin!” tyttö kirkaisi kääntyen nopeasti poikaan päin ja teki eleen kuin olisi ollut heittämäisillään tätä kädessään olevalla kaulimella. Hän oli vielä kaukana rauhoittumisesta.
Poika nosti kätensä ilmaan kuin antautumisen merkiksi, nousi ja käveli tiehensä. Emma jäi yksin keittiöön, mikä ehkä oli vain hyvä sillä hetkellä. Hän veti syvään henkeä ja muistutti itselleen, että hän oli liian kova murskattavaksi. Ainakaan tuon typeryksen murskaamaksi hän ei tulisi. Hän palasi työnsä ääreen jo aavistuksen rauhoittuneena ja ennen kuin hänen suosikkireseptinsä mukaan tehty juustokakku olisi ehtinyt hyytyä, Emma tiesi sovinnonkin palaavan tämän katon alle. Niinhän se aina palasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti