Seinät on tehty nukkaisesta viltistä, joka on ripustettu massiivisten tuolien selkien yli. Valo kuultaa läpi villaisesta katosta, se on hämärää, ja ilma tuoksuu tunkkaiselle, hikiselle, suolaiselle, suloiselle. Ei ole tilaa kuin tytölle ja kaikkein uskollisimmalle nukelle, jota ilman leikki kuin leikki on vajaavainen. Mahtuu silti istumaan selkä suorana. On piilossa. Kun ei kukaan löydä, ei kukaan satuta. Ei tarvitakaan kuin tyttö ja nukke ja tyynyin vuorattu todellisuus, mukavaa ja pehmeää. Siellä jos kaatuu ei loukkaa päätään eikä edes polveaan, tyttö kuiskaa nuken korvaan ja leikittelee sen tekokuituisilla tarpeeksi aidoilla hiuksilla. Voi miten on kaunis. Hiki on noussut tytön iholle, pienet posket punoittavat salaisen paikan kuumassa ilmassa. Ei hän silti halua avata majansa ovea päästääkseen raikasta ilmaa sisään, sillä ilman mukana salamaja altistuisi maailmalle ja maailmalta tyttö juuri on piilossa. Hän käy pitkäkseen lattialle levitetyille tyynyille ja nukahtaa painaen nukkea rintaansa vasten. Uni, se on merkki luottamuksesta, riittävästä turvallisuudesta jättää itsensä niin suojattomaan tilaan. Kukaan ei luota niin kuin lapsi, turvassa omassa maailmassaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti