Kun olin kolmentoistaikäinen, perheemme muutti toiselle paikkakunnalle, ihan mukavalle alueelle, jossa naapurissamme asui vampyyri. Se oli seitsemäntoistavuotias tyttö, nimeltään Olivia, ja minä ihailin sitä kovin, koska se oli kaunis ja käytti paljon kajaalia. Äiti ei antanut minun ostaa kajaalia, vaikka olisin halunnut. Lainasin sitä kerran salaa kaveriltani, mutta en osannut laittaa sitä oikein ja väri levisi rumasti silmieni ympärille.
Kerran kysyin Olivialta, miksi se oli ruvennut vampyyriksi. Sanoi syyksi, ettei halunnut kestää menkkoja enää. Elävät kuolleet eivät vuoda verta, ne vain imevät sitä. Se oli kuulemma eräs parhaista ratkaisuista, jonka Olivia oli tehnyt. Minäkin sanoin haluavani vampyyriksi, mutta Olivia vastasi minun olevan liian nuori. En kai minä haluaisi näyttää lapselta lopun ikuisuutta, enhän voisi edes tehdä mitään hauskaa.
En minä silloin kokenut itseäni lapseksi, mutta kai Olivia oli oikeassa. Se ei silti estänyt minua haaveilemasta. Iltaisin kuvittelin itseni samanlaiseksi kuin Olivia: kauniiksi ja kalpeaksi ja itsenäiseksi. Jos olisin ollut vampyyri, minun ei olisi tarvinnut pelätä kiusan kohteeksi joutumista vaan olisin voinut imeä veret kaikista, jotka kehtasivat sanoa minusta jotakin pahaa. Olisin ollut vahva ja minua olisi pitänyt pelätä. Minä olin ollut aina se, joka sai pelätä muita, voi miten kovasti olisinkaan halunnut vaihtaa sen roolin pelottelijan asemaan. Pelko loi valtaa, sen minä olin oppinut jo lapsena.
Mutta Olivia ei ollut pelottava. Naapurustossa hänestä pidettiin kovasti ja hänellä oli tapana ulkoiluttaa vaikka koko kylän koirat pientä palkkiota vastaan. Kesäisin hän kävi minun kanssani rannalla ja osti minulle jäätelöä, kun viikkorahani oli päässyt loppumaan. Kesällä aurinko tarttui hänen pitkiin punaisiin hiuksiinsa ja riepotti ne aivan sekaisin. Olivia tuhahti kuin tuuli olisi yrittänyt henkilökohtaisesti loukata häntä.
Kerran kysyin, miksi hän kykeni kävelemään auringossa, jos kerran oli vampyyri. Hän vastasi, että aurinko piti hänestä, joten se ei satuttaisi häntä. Minä tulin tästä toteamuksesta iloiseksi. Minun ystäväni oli ystävä auringon kanssa. Olivian mielestä elämä oli paljon hauskempaa, jos oli mukava muita kohtaan, sillä oikeat hirviöt olivat niitä, jotka saivat muut tuntemaan olonsa kurjaksi. Olivia saattoi olla vampyyri, mutta hän oli hyvin herttainen sellainen.
Yläasteen käytyäni minun oli olosuhteiden painostamana muutettava jälleen muualle käydäkseni lukiota. Sen vuoksi en enää myöhemmin nähnyt Oliviaa ja hän unohti kertoa minulle, miten vampyyriksi tullaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti