Jos olisin uskovainen, saattaisin loukkaantua useiden tai ainakin suhteellisen kovaäänisten uskovaisten homovihasta. Loukkaantuisinkin. (En tiedä onko olleenkaan tarpeellista asiaan liittyen tarkentaa, että olen ateisti, mutta Raamattu ja sen kulttuuri kiinnostavat minua, kuten muutkin uskonnot, joskaan en ole mikään asiantuntija laiskuudestani johtuen.) Uskontoon liittyvä postaus siis tulossa.
Lukion uskonnontunnilla meille opetettiin, mitä kristinuskossa tarkoitetaan synnillä. Tiivistettynä synti on yhtä kuin teko, joka vie ihmistä eroon Jumalasta, ja Jumala on rakkaus ja rakkauden opetettiin olevan myös kristinuskon ydin. Synti on näin ollen teko rakkautta vastaan, jotakin, joka tuhoaa tai estää rakkautta ja sitä rataa. Näin meille siis koulussa opetettiin ja jos olisin uskovainen, haluaisin uskoa edellä mainitulla tavalla.
En myöskään keksi parempaakaan tapaa, jolla nykypäinä määrittelisi synnin. Raamatun ohjeista ja kielloista sitä tuntuu olevan turha katsoa, sillä niitä selkeästi noudatetaan valikoiden. Kai valikoimiseen tulisi olla jonkinlainen looginen peruste? Uskonto ei toki ole järjen vaan tunteen asia, mutta olisiko mahdotonta olla edes jossain määrin looginen?
Minusta rakkaus-teema olisi vallan järkeen käyvä peruste valikoida Raamatusta ne "vanhentuneet" käskyt ja kiellot. Avioero olkoon sallittu, koska toimimattomaan suhteeseen sitoutuminen estäisi uuden rakkauden löytämistä ja huonot kotiolot aiheuttaisivat vain kurjuutta. Olkoon sallittua pukeutua niin monen eri kuidun sekoituksesta koostuvaan kankaaseen kuin itseä sattuu huvittamaan, koska kyseisellä seikalla ei ole rakkauden kanssa mitään tekemistä. Naisen ei tarvitse vaieta seurakunnassa, koska olemme tehneet havainnon, että naisetkin ovat ihmisiä ja heitäkin tulee rakastaa ja antaa heillekin yhtäläinen mahdollisuus puhua, jos siltä tuntuu.
Ja nyt takaisin homoseksuaaleihin. Kaksi ihmistä rakastuu, mutta heidän suhteensa tuomitaan vääränä - eikö suhteen tuomitseminen ole nimen omaan teko rakkautta vastaan? Sanomalla, että homoseksuaalin ei tulisi olla suhteessa oman sukupuolensa edustajan kanssa tulee sanoneeksi, että homoseksuaalin tulisi elää elämänsä ilman romanttista rakkautta (ja kieltää se, miksi oletetusti Luoja on hänet luonut) ja eikö elämä ilman rakkautta nyt ole jo äärimmäisen kovasti vastoin koko kristinuskon perusajatusta? Jos siis edelleen oletamme tämän perusajatuksen olevan rakkaus.
Jos olisin uskovainen, tällainen typeryys suututtaisi minua kovin. Ateistinakin typeryys (eikä pelkästään tiettyjen uskovaisten) suututtaa minua, mutta tässä asiassa mikäli olisin uskovainen, asia olisi vähän kuin henkilökohtainen loukkaus minua ja Jumaalaani kohtaan. Sanoa että Hän, joka on itse Rakkaus, haluaisi jonkun lapsistaan elävän tyystin rakkaudetta, ei voisi olla kuin loukkaus.
Kaiken kaikkiaan tämän postauksen pohdintojen perusteella teemme johtopäätöksen, että homoseksuaalisten suhteiden tuomitseminen ja avioliiton kieltäminen on synti. Se on teko, joka hankaloittaa, vahingoittaa ja pyrkii estämään rakkautta.
Hyvä kun sekin nyt saatiin selväksi.
Tämä postaushan ei varsinaisesti liity siihen, tulisiko Suomen säätää sukupuolineutraali avioliittolaki vai ei, sillä siinä asiassa ei pitäisi uskonnollisilla perusteilla olla tekemistä noin muutenkaan. Toki kirkko saa vapapaasti päättää vihkiikö homopareja vai ei, mutta itse uskon valtion ja kirkon eroon ja siihen, että modernissa maailmassamme lakeja ei tulisi säätää uskontojen perusteella. Avioliittilaissa kun on kyse juridista oikeuksista. Suorastaan hävettää, että Suomi laahaa näin perässä tässäkin asiassa, mutta se olkoon sitten toisen postauksen aihe. Peace and love everybody, Eerika's out.
