Erityisen hohdokasta silloin, kun ei ole sattunut saamaan itselleen asuntoa ja nyhvää oppilaitoksen avustamassa hätämajoituksessa jossain hostellissa. Ei sillä, mukava paikka tämä on, mutta olisi se hienoa, jos olisi koulun jälkeen paikka, jonne mennessä voisi sanoa tai edes ajatella hiljaa mielessään että ”menenpä kotiin”. Mut niinhän ne väittää, et aina ei saa mitä haluaa.
Tämä on nyt jo toinen viikko luentoja, joita ei viikossa tosin montaakaan ole, ja silti tuntuu, ettei homma ole lähtenyt kunnolla käyntiin. Kyllästyttäviä nämä tällaiset johdatukset kursseihin, että ”tällästä me sit tullaan täällä vielä joskus oppimaan” (kiinnostavaahan se on tietää, mitä opiskelee, mutta sen voisin lukea koulun nettisivultakin ja haluaisin jo päästä opiskelemaan), sun muut.
Ja silti tämä opintojen suunnittelu ja erilaisten kurssin valikoiminen tuntuu jotenkin hämärältä. Tai no, se selitettiin meille varsin kattavasti eilen, mutta harmi vaan, että kurssien ilmoittautumiset ynnä muut ovat loppuneet jo viikko sitten. Teepä siinä sitten muutoksia, kun tajuat, että oman aineen perusopintoihin keskittymisen sijaan olisi pitänyt jo hypätä vaikka minkä valinnaisen aineen alkukursseille.
Olen myös huomannut, että on kuin täällä ollessa yksinäisyys tiivistyisi. Sitä voi melkein tuntea, kuinka ympärillä kaupunki sykkii ja ihmiset elävät iloisina elämiään sillä välin, kun itse nököttää yksin. Kotona oli ihan helppoa olla epäsosiaalinen ja silti olla olematta ysinäinen, kun aina joku perheenjäsen on lähettyvillä ja muutama vanha kaverikin on, joille voisi jutella, jos yksin olo ei enää huvittaisi. Täällä ei sitä vaihtoehtoa ole; ei ole helppoa ja turvallista ystävyyttä lähietäisyydellä, jotakuta, jonka luo voisi vain mennä ja olla, jos tarvitsee ihmistä vierelleen.
Pitäisi toki olla sosiaalinen ja hankkia niitä uusia kavereita, mutta milläs hankit. Kun on epäsosiaalinen ihminen eikä luonnostaan tunne kuuluvansa joukkoon tai edes tietyllä tavalla samalle tasolle kuin muut ihmiset, verkostoituminen käy vaikeaksi. En tarkoita, että pitäisin itseäni muita huonompana tai rypisin itsesäälissä mitenkään usein, mutta minun on vaikea nähdä, miksi joku haluaisi olla kanssani kaveri. Sosiaalisesti kömpelö. On niillä varmaan jo ennestään monta parempaakin kaveria. Ei ole edes sitä kämppää ja sitä kautta kämppiksiä, joiden kanssa olisi vähintäänkin pakko vaihtaa sana ja toinenkin silloin tällöin.
No, minulla on sentään karkkia ja jotain halpaa, mutta itse asiassa hyvää limsaa ja ajattelin katsoa jonkin elokuvan. Mitäpä tässä muuta enää tarvitsisikaan. Lisäisin tähän postaukseen joitain turhia kuvia edellä mainituista asioista, mutta minulla ei ole kameraa mukana. Tai on, mutta ei sitä hiivatin johtoa, jolla kuvia saa koneelle. Pitänee vain elää sen kanssa.
Eerika kiittää ja kuittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti