KOI #3

Aivan lomailuksi Tomin oleskelu mummolassa ei sentään mennyt, vaikka mummolla ei selvästi ollutkaan aikomuksia ryhtyä suurempia työleirejä pitämään. Tomi sai tehtäväkseen tehdä ostokset, jolloin Lassea ei enää tarvinnut vaivata sen asian suhteen. Kaupalle oli matkaa pari kolme kilometriä, minkä Tomi taittoi tietenkin vaivatta polkupyörällä, kun mummo oli matkaan tarvinnut autokyydin. Luontoakin säästyi, Tomi mietti sovittaessaan ajokkinsa pyörätelineeseen kaupan luona. Täällä luonto olikin vielä niin raikasta, että turha autoilu olisi tuntunut suoranaiselta synniltä. Ei sellaisia asioita useinkaan tullut kaupungissa mietittyä, samalla tavalla hiilijalanjäljet ja mitä niitä oli pätivät sielläkin.

Kylän pienehkö kauppakin oli joskus monia vuosia sitten ollut hänelle aivan tuttu paikka. Sieltä oli käyty hakemassa karkkia milloin oli jotain kolikoita sopivasti hyppysiin saatu. Oven edessä oli silloin ollut ja näytti edelleen olevan leveät betoniportaat, joilla oli ollut hyvä istuskella, sekä korkeahko metallikaide, jossa oli kiipeilty kielloista huolimatta. Olihan kauppa niistä ajoista nähtävästi muuttunut, totta kai oli. Oli vain vaikea sanoa, millä tavalla se tarkkaan ottaen oli erilainen.

Tomi asteli kaupan viileyteen ja lähti työntämään ostoskärryjä hitaasti käytävää pitkin yrittäessään saada selvää mummon kirjoittamasta kauppalistasta. Käsiala oli koukeroista, kirjaimet tahtoivat sotkeutua toisiinsa. Enimmäkseen listatut asiat olivat aivan perustavaroita, joten oli helppo arvata, mitä lappu sanoi ja loputkin Tomi selvitti varsin pian.

Maitohyllylle ehtiessään hän huomasi Miskan äidin, Terhin, jonka kasvoille levisi tyypillinen, leveä hymy hänen puolestaan huomatessa Tomin. Terhi työnsi täydet kärrynsä lähemmäs Tomia pitkä ponihäntä puolelta toiselle heilahdellen.

”No Tomihan se siinä! Moikka! Sua ei olekaan aikoihin näkynyt”, Terhi aloitti jutustelun itselleen luonteenomaisella energisellä sävyllä.

”Moi vaan”, Tomi vastasi hymyillen. Se oli ehkä ihan vähän pakotettu hymy, sillä kavereiden vanhempien kanssa jutteleminen tuntui aina jossain määrin oudolta, varsinkin kun kyseinen kaveri itse ei ollut paikalla. Terhi kuitenkin oli mukava ihminen eikä Tomi halunnut missään nimessä olla epäkohtelias.

”Ootkos sinä mummosi puolesta ostoksilla? Meinaatkos pidemmänkin aikaa viipyä tällä suunnalla, vai ihanko käymässä olet vaan?”

”Joo, tarkoitus olis olla taas ainakin suunnilleen koko kesä mummon luona”, Tomi vastasi. Oli hämmästyttävää, kuinka Terhin kasvot onnistuivat kuvastamaan vielä suurempaa ilahtuneisuutta kuin aikaisemmin, mutta onnistuivat kuitenkin.

”No sehän on mukava kuulla! Miskakaan ei maininnut mitään, mutta eihän kaikkia kuulu äidille kertoakaan”, nainen nauroi.

”Niin no, mä en tiiä, tietääkö se ees”, Tomi aloitti epävarmana, kuinka paljon oikeastaan kannattaisi sanoa. Hänen hymynsä oli poissa, aihe teki hänet kiusaantuneeksi. ”Tai siis, se ei ainakaan oo vastannut mun tekstiviesteihin, et onkohan se lukenutkaan niitä. Tai sit se vaan on kyllästynyt muhun.” Viimeisiä sanoja saatteli pakotettu nauru, kuin Tomi olisi vain pilaillut. Pilailuksi hän sen oli tarkoittanut, mutta sanojen tullessa ulos hän huomasi huolenaiheen olevan turhankin todellinen.

”En minä sellaista usko, Miska nyt on vähän sellainen, että se saattaa unohtaa kännykän kiinni tai äänettömälle pitkiksi ajoiksi, varsinkin kesällä, kyllä sinä Miskan tiiät. Se varmaan ilahtuis, jos sä tulisit käymään! Ei meillä oo mitään ihmeellistä tiedossa.”

”Ai heti tänäänkö?” Tomi kysyi ihmeissään.

”Joo, vaikka. Tai ihan miten sulle vaan sopii.”

”En mä oikein tiedä, kun ei se Miska kert oo mun viesteihinkään vastannut, niin jos ei se haluu, et mä yhtäkkiä ilmestyn sinne.” Miska ei koskaan ollut erityisesti nauttinut yllättävistä tapahtumista.

”Höh, se on taatusti vaan iloinen. Musta tuntuu, että seura tekisi sille ihan hyvää. Ei se mitään sano, mutta yksinäiseltä se vähän vaikuttaa.”

Tomi mietti asiaa hetken. Miskaa olisi kiva nähdä pitkästä aikaa ja ainakin kasvotusten puhumalla selviäisi, oliko häneltä vain tosiaan jäänyt viestit lukematta. Ehkä Miska ei oikeasti vältellyt häntä mitenkään erityisesti. Ja jos vältteli niin ainakin Tomin ei enää tarvitsisi sitäkään vain arvailla.

”No, eihän mullakaan mitään erityistä tekemistä oo. Täytyy käydä tietysti viemässä nää ostokset mummolle ja sen sellaista, mut jos mä sit tuun käymään täs iltapäivällä?”

”Hieno juttu, tervetuloa vaan! Minunkin pitäisi tästä lähteä kotiin päin, mutta näkyillään! On se kiva saada sinutkin takaisin tänne meidän kylille”, Terhi sanoi ja pirteiden hyvästien myötä lähti kohti kassaa.

Kassaa hoitava tyttö näytti tutulta paksujen palmikkojensa kanssa, he olivat varmaan ainakin joskus olleet samassa koulussa. Astuessaan ulos kaupasta Tomi tajusi, että olisi helposti saanut tietoonsa tytön nimen yksinkertaisesti vilkaisemalla tämän nimilappua. No mitä väliä.