"It would be a privilege to get my heart broken by you."
En ole enää vähään aikaan lukenut varsinaisia nuorten kirjoja, mutta John Greenin teoksesta The Fault In Our Stars (suom. Tähtiin kirjoitettu virhe) olin kuullut niin paljon hyvää, että se oli pakko lukea. En kadu, että kirja tuli hankittua, luin sen parissa päivässä ja pidin siitä hyvin paljon.
Kirja kertoo parantumatonta syöpää sairastavasta 16-vuotiaasta Hazelistä, jonka äiti on päättänyt tytön olevan masentunut (kuten Hazel jo ensimmäisellä sivulla toteaakin, masennus listataan aina syövän sivuvaikutukseksi, mutta todellisuudessa se on kuoleman sivuvaikutus. Kuoleman sivuvaikutusta on myös syöpä.). Hazelin äiti pakottaa tyttärensä käymään vertaistukiryhmässä, jossa tyttö tapaakin mukavan 17-vuotiaan pojan, Augustus Watersin. Romanssia seuraa.
Juonen perusteella TFIOS:in voisi ajatella olevan vain perinteinen teinirakkaustarina, mutta teokseen liittyy muutakin. Kun Hazel ja Augustus ensitapaamisellaan keskustelevat sanan "kirjaimellinen" oikeista ja vääristä käyttötavoista, tiesin tulevani pitämään kirjasta. Syöpä luonnollisesti tuo tarinaan synkän sävyn, mutta sitä on maustettu oivallisesti huumorilla ja napakalla dialogilla. Kirjaa lukiessa pääsee nauramaan ja myös itkemään. Lisäksi Greenin teksti on hyvin kaunista.
John Greeniltä on kysytty, eivätkö hänen hahmonsa ole hieman liian älykkäitä teini-ikäisiksi. Green vastasi olevansa kyllästynyt siihen, että aikuiset kertovat hänelle, kuinka typeriä teinit ovat. Ehkä tässä onkin syy, miksi pidin tästä teoksesta niin kovasti. Hazel ja Augustus ovat älykkäitä, heitä ei aliarvioida ja sen myötä lukijaa ei aliarvioida. TFIOS on paikoin hyvin syvällinen kirja ja selatessani netissä muiden arvioita kirjasta, sana "filosofinen" nousi useasti esiin enkä minä aio ruveta vastaan väittämään. Kuoleman läheisyys ja rakastaminen ovat syvällisiä ja vahvoja teemoja ja vaikka teos onkin nuorille suunnattu, näistä teemoista ei kirjoiteta alentuvaan tai pinnalliseen sävyyn, kuin teinit eivät näitä asioita voisi kunnolla ymmärtää.
Augustuksen ja Hazelin tuttavuuden alussa Augustus laittaa tupakan suuhunsa saaden näin Hazelin - jonka keuhkoihin syöpä on levinnyt - suuttumaan. Ennen kuin Hazel ehtii lähteä Augustus kuitenkin selittää:
"They don't kill you unless you light them", he said as Mom arrived at the curb. "And I've never lit one. It's a metaphor, see: You put the killing thing right between your teeth, but you don't give it the power to do its killing."
"It's a metaphor", I said, dubious. Mom was just idling.
"It's a metaphor", he said.
"You choose your behaviors based on their metaphorical resonances..." I said.
"Oh yes." He smiled. The big, goofy, real smile. "I'm a big believer of metaphor, Hazel Grace."
Minusta kirjan hahmot eivät olleet lainkaan "liian älykkäitä" ja näistä syvällisistä puolistaan huolimatta he onnistuivat myös tuntumaan nimenomaan teini-ikäisiltä. On kiehtovaa, kuinka John Green, aikuinen mies, pystyy kirjoittamaan 16-vuotiaan tytön näkökulmasta minä-kertojalla uskottavammin kuin suurin osa 16-vuotiaista tytöistä. Ja vieläpä sillä tavalla, että jopa 20-vuotias pystyy sen lukemaan ilman tunnetta, että aivot sulavat ja valuvat kohta mössönä korvista ulos.
Tarina on mukaansa tempaava, hahmot hurmaavia ja Greenin kirjoitustyyliä en voi kuin ihailla. Suosittelen lämpimästi.
“As he read, I fell in love the way you fall asleep: slowly, and then all at once.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti